Miten EK:n tavoite maksullisesta koulutuksesta torpataan

marraskuu 16th, 2010 § Jätä kommentti

Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) julkisena tavoitteena on lukukausimaksujen ajaminen suomalaisiin korkeakouluihin. Tässä on siitä yksi riittävän yksiselitteinen todiste.

Johtavat poliitikot ovat aina kysyttäessä kiistäneet missään tapauksessa ajavansa lukukausimaksuja. Tämä johtuu siitä, että äänestäjät vastustavat maksullisuuden hivuttamista koulutusjärjestelmäämme.

Opetusministeriön virkamiehet ovat kuitenkin saaneet poliitikoista huolimatta valmistella maksullisuuden tuomisen jo seuraavaan hallitusohjelmaan. Koulutuksen maksullisuuden takana seisoo myös suomalaisen politiikan kestovaikuttaja Nokia.

Aika monesti on nähty poliitikkojen kelkan kääntyvän, kun EK jotain vaatii ja virkamiehet komppaavat. Olisiko kuitenkin niin, että demokraattisessa maassa myös äänestäjien mielipide voisi vielä vaikuttaa?

Uskon, että mahdollisuus vaikuttaa on, mutta se vaatii järeitä toimia. Ei välttämättä mielenosoitusta, adressia tai muuta perinteistä kansalaisvaikuttamista. Vaan poliitikkojen asettamista vastuuseen lupauksistaan.

Tässä mallini tiivistettynä:

  • Tarvitaan yksiselitteinen julkinen kanta lukukausimaksuihin jokaiselta eduskuntavaaliehdokkaalta
  • Jos ehdokas kannattaa lukukausimaksuja, se on tehtävä julkisesti ennen vaaleja
  • Jokaisen puolueen kohdalta on saatava julkinen ja helposti tulkittava graafinen esitys siitä, mikä on puolueen ehdokkaiden kanta lukukausimaksuihin

Nämä tiedot on mahdollista kerätä alkuun yksinkertaisella sähköpostikyselyllä, esimerkiksi näin. Koska osa ehdokkaista jättää vastaamatta on loput soitettava läpi. Erityisen tärkeää vastaus on saada nyt istuvilta kansanedustajilta, koska todennäköisesti he ovat päättämässä myös seuraavassa eduskunnassa.

Tulokset on julkistettava täysin avoimesti. On näytettävä myös jokaisen puolueen ja yksittäisen ehdokkaan kohdalta se, onko vastaukset saatu jo sähköpostikyselyllä, vai onko ne pitänyt onkia puhelimitse.

Kun julkinen kanta ehdokkailta kysymykseen lukukausimaksuista on saatu, ja se on julkisesti esillä myös seuraavan hallituskauden aikana, tuskin moni kehtaa toimia täysin ilmoittamaansa vastaan. Ja tuskin ne, jotka kannattavat lukukausimaksuja kehtaavat tässä kyselysä valehdella äänestäjilleen päin naamaa. Mene ja tiedä.

Minulla ei ole yksin aikaa eikä mahdollisuutta toteuttaa tätä kyselyä. Esitänkin että kyselyn toteuttaa Suomen Ylioppilaskuntien liitto (SYL). Syllilä pitäisi olla riittävät resurrssit ja oikeat intressit tällaisen kyselyn toteuttamiseen.

Syy miksi esitän tämän kyselyn tekemistä avoimella kirjeellä on se, että uskon sillä tavalla saavani tämän asian mahdollisimman tehokkaasti liikkeelle. EK:n ja Nokian lobbausvoimaa vastaan toimii vain riittävä julkinen painostus ja kansalaisten aktiivisuus asiassa. Internetin ja sosiaalisen median avulla tämä voidaan käynnistää jopa olemattomilla resursseilla.

Jotta ei jäisi epäselvyyttä siitä, ettei minulla ole asiassa oma lehmä ojassa, kuin noiden lukukausimaksujen osalta, kerron tarkemmin tämän kirjeen syntyprosessista ja omista taustoistani toisella sivulla.

- Ilpo Puhakka

  • Laita SYLliin vauhtia!

    Jos olet kanssani samaa mieltä ehdokaskyselyn teettämisestä, pyydän, että laitat linkkiä tälle sivulle kiertämään. Kokemusteni mukaan organisaatioihin saa parhaiten vauhtia riittävällä julkisella painostuksella.
  • Tilastot

    • 1,823 käyntiä
  • Tausta

    Tämä avoin kirje on laadittu, jotta pystyisimme vielä vaikuttamaan koulutusjärjestelmämme maksuttomuuteen.

    Laatija ei ole kansanedustajaehdokas eikä yritä muutenkaan myydä tässä muuta kuin asian tärkeyttä. Tarkemmat tiedot siitä, miksi tämä on tehty.

    Tulen tarkastamaan kaikki sivulle jätetyt kommentit ennen niiden julkaisemista.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.